Pallokerho (4-5 -vuotiaat)

TERVETULOA PALLOKERHOON!

Pallokerhossa pääasiana on hauskanpito ja monipuolinen liikunta iloisella mielellä,  
sekä tulevien futareiden ensikosketus jalkapalloon erilaisten pelien ja leikkien kautta.
Pallokerhossa pelailevat kerran viikossa 2015-2016 -syntyneet tytöt ja pojat - ja äidit ja isät ovat aina tervetulleita liikkumaan lapsensa kanssa. Pallokerhosta innostuneet pelurit voivat siirtyä sujuvasti varsinaiseen joukkuetoimintaan, aikanaan perustettaviin Keikan oman ikäluokan jalkapallojoukkueisiin.

Pallokerho toimii kesäisin Kanniston koulun tekonurmikentällä ja talvisin Kanniston koulun salissa maanantaisin klo 18-19.

Pallokerhoon voi tulla mukaan koska vain. Perusmaksu on vuodessa 160 euroa, ja se (koko vuoden mukana olleilta) peritään kahdessa erässä, kevät- ja syyskauden osalta erikseen. Syyskaudelta maksu on siis 80 euroa. 

Kausimaksuun kuuluu: harjoitusvuorot, ohjaus, pelipaita, pallo, Keikan jäsenmaksu, Suomen Palloliiton lisenssi ja vakuutus. Pallokerhoon voi tulla tutustumaan ja kokeilla pari-kolme kertaa sitoumuksetta ja maksutta ennen lopullista päätöstä. 

Mukaan sisäliikuntaan sopivat kengät ja vaatteet sekä juomapullo. Omaa palloa ei välttämättä tarvitse, sen saa tutustumisjaksolla lainaan ja jos jatkaa, niin omaksi.

PALLOKERHO on kesätauolla - toiminta jatkuu maanantaina 10.8. klo 18 Kanniston koulun kentällä!




Ilmoittaudu mukaan nyt!


Pallokerho (tytöt ja pojat)

seuravalmentaja Viivi Ollila 050 5432686

tai

toiminnanjohtaja Kimmo Saaristo  050 3005196                

kimmo.saaristo@keimolankaiku.fi

Lisätietoja Keikan harrastusmahdollisuuksista 2013 -syntyneille ja vanhemmille löydät täältä.