Keika järjesti futista turvapaikanhakijoille

3.8.2016

Keika mukana mahdollistamassa turvapaikanhakijoiden jalkapalloa

 

Keimolan Kaiku on aloittanut Kivistössä asuville nuorille turvapaikanhakijoille suunnatun ohjataun jalkapallotoiminnan, joka on maksutonta ja mukaan ovat tervetulleita kaikki, niin maahanmuuttajat kuin muutkin kivistöläiset.

Keikan mukana toimintaa järjestämässä on ollut Marjaverkko, joka on aktiivisesti auttanut Kivistöön asettuneita nuoria. Toinen valmentaja löytyi Keikan omasta Äijät -porukasta ja toinen VJS:n kautta. Lisäksi Vantaan kaupunki tukenut toimintaa omalta osaltaan mm. myöntämällä kenttävuorot. Toiminta saatii käyntiin kesäkuun lopulla ja vuoroja on kaksi kertaa viikossa.
 

 

"Nuoret ovat olleet innolla mukana treeneissä ja pitäneet kovasti jalkapallosta, joka onkin monelle tuttu harrastus ennestään. On todella tärkeätä, että nuorilla on saatu järjestettyä mielekästä ohjelmaa erityisesti näin koulujen loma-aikaan" kertoo Marjaverkon puheenjohtaja John Simon.


Kaikilla avointa jalkapalloa treenien ja pelien muodossa on tarjolla Kanniston kentällä torstaisin ko 16.00 ja sunnuntaisin klo 11.30. Tervetuloa mukaan!