Tervetuloa KeiKaan - Jari Kanth jalkapallojaoston uusi toiminnanjohtaja
1.11.2021
Marraskuun alussa alkaa uusi mielenkiintoinen vaihe elämässäni KeiKa jalkapallojaoston toiminnanjohtajana. Aluksi kuitenkin lienee paikallaa kertoa hieman itsestäni.
Jalkapallopolkuni alkoi Hyvinkään nappulaliigassa Aston Villassa 60-luvun loppupuolella.
Lapsuus- ja nuoruusvuosiin sisältyi valtava määrä treenejä, pelejä ja kaikenlaisia joukkuetapahtumia. Pelasin joukkueissa, jotka olivat ratkomassa muun muassa piirinmestaruuksia, alue- ja Suomen mestaruuksia. Rakkaudella muistelen aikoja Hyvinkään Nappulaseurassa, Hyvinkään Palloseurassa, KP-75:ssa sekä HJK:ssa. Jalkapallolla oli merkittävä vaikutus pienen pojan kasvutarinassa ja ollut sen jälkeenkin tärkeä osa elämääni. Aikuistuttuani pelasin miesten sarjoissa 4. ja 2. divisioonissa
.
Valmentamisen aloitin 22-vuotiaana ja sillä tiellä olen edelleenkin.
Valmentajakokemukseni voisi jakaa kolmeen osaan.
Juniorit: 7 - 17 vuotiaiden poikajunioreiden valmentaminen.
Aikuiset: Miesten 4. ja 3. divisioonan joukkueiden valmentaminen.
Harrasteryhmät: Naisten ja miesten kuntojalkapallovalmentaminen sekä perhejalkapalloryhmät.
Näiden lisäksi olen toiminut myös piirinjoukkuevalmentaja, valmennuspäällikkönä sekä piirin kouluttajana. Vuosien aikana minulla on ollut ilo ja kunnia toimia joko pelaajana tai valmentajana lukuisten suomalaisten huippupelaajien ja valmentajien kanssa.
”Siviilipuolella” työurani olen ollut suurimmaksi osaksi yritysmaailmassa erilaisissa myynti-, markkinointi- sekä palveluliiketoiminnan kehittämistehtävissä.
Toivon, että tästä matkasta on karttunut minulle paljon kokemusta ja osaamista, jota voin nyt jakaa ja hyödyntää KeiKan jalkapallojaoston toiminnanjohtajana - pelaajien, joukkuetoiminnan, valmentajien, kotijoukkojen ja seuran parhaaksi.